Santahamina

Saharan yö

Koettu 28.-29.7.2013
Santahaminan Saharassa

TEKSTI: Jaakko Kullberg
KUVAT: Jarmo Nieminen
https://www.facebook.com/Aarresaaret

Illan hämärtyessä hikinen päivä kääntyy hiostavaan kasteiseen yöhön ja lamput pyyhkivät Santahaminan Saharan aavikoiden laitoja. Lassi Jalonen ja Jaakko Kullberg (Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS) ovat etsimässä erittäin uhanalaista viheryökköstä (Calamia tridens) hietikoilta kirkkailla led-valoilla, joilla viheryökkönen erottuu harvasta heinikosta. Laji oli aiemmin Suomen eteläosissa yleinen, mutta sen kannat romahtivat 1980-luvun lopussa eivätkä sen koommin ole juuri toipuneet. Toissa vuonna 2011 viheryökköstä kuitenkin vaelsi Suomeen idästä ja seuraavana vuonna lajia tavattiin jälleen Santahaminan seurantapyydyksissä.

JNi_2013_07_29_IMG_4042

Viheryökkönen on vanhan laidunnetun maatalousympäristön ja joutomaiden laji, joka pitää harvasta heinikosta ja avoimesta hiekka tai savimaasta. Toukka elää heinillä ja niiden juurista ja viettää päivät maahan kaivautuneena. Lajin uhanalaisuuden syynä on avomaiden umpeenkasvu ja elinpaikkojen pieni koko ja suuret etäisyydet toisistaan, muutoin laji ei oikeasti ole kovin vaativa elintavoiltaan. Sen suosikkipaikkoja ovat nykyisin maankaatopaikat ja muut suuret ja avoimet rakentamattomat heinikkoalueet. Valitettavasti laji yleensä häviää nopeasti kasvillisuuden kohotessa ja sulkeutuessa, mikä ei kuitenkaan ole ongelma Santahaminan Sahara.

JNi_2013_07_29_IMG_4280

Viheryökkösiä alkaakin ilmaantua yhdentoista maissa istumaan heinien kukinnoille imeskelemään kirvojen, kaskaiden ja sienien erittämää mesikastetta, joka maistuu monille muillekin perhosille. Keskiyöllä pääsemme seuraamaan viheryökkösten kuoriutumista jännittävässä maisemassa, missä lamppujen valot heijastuvat hopeisina hohtavien  rantavehnien kasteenpeittämiltä lehdiltä ja hietikko on kasteen kaksiväriseksi kirjavoittama.

JNi_2013_07_29_IMG_4207

Viheryökkösen ohella silmiimme osuu edellisvuonna löytämämme uustulokas – helmiäissoukkokoisa (Selagia argyrella) on Suomesta kaakkoon maaseudun pihapiirien peruslajistoa, mutta Santahamina on lajin ainoa varmistettu esiintymä Suomessa. Laji löytyi loppukesän 2011 vaellusvirtausten aikana Suomelle uutena ja on hyvä esimerkki perhosten leviämisvoimasta sopivissa olosuhteissa, vaikka niiden elinympäristö olisi mitä uhanalaisin ja vähenevä Suomessa, jos vain hyvä paikka löytyy. Yhtälailla hietikon yhtenä runsaimmista perhosista lentää dyyniheinäkoisa (Pediasia fascelinella) – vaarantunut laji sekin, vaikka tarvitsee vain avointa hietikkoa elinympäristökseen – useampikin heinäsuku kelpaa toukalle kyllä ravinnoksi.

JNi_2013_07_29_IMG_4089

 

Homma ei sentään mennyt ihan pelkäksi perhosteluksi, sillä Lassi skarppasi maastosta Jarmon pitkäaikaisen haaveen ­­– muurahaiskorennon (Myrmeleontidae), joka on suurin verkkosiipisemme. Otuksen tuntee helposti lyhyistä nuijamaisista tuntosarvista, pitkistä kapeista siivistä ja takaruumiista sekä jokseenkin veltosta olemuksesta verrattuna tytönkorentoihin, joihin se joskus sekoitetaan. Muumipeikon ja kumppanien kauhu muurahaisleijona on muurahaiskorennon toukka, joka on todella melkoinen peto toukkana. Sen hietikolle väsäämät suppilomaiset kuopat ovat melkoinen surmanloukku pikkuotuksille.

JNi_2013_07_29_IMG_4230

JNi_2013_07_29_IMG_4231

 

Hietikolla liikkui yön pimeydessä muitakin saalistajia, sillä yön nahkeudessa siellä saalisteli myös jymykiitäjäisiä (Broscus cephalotes), jotka ovat myös tyypillisiä avoimien hiekkamaiden kovakuoriaisiin kuuluvia parisenttisiä maakiitäjäisiä. Nimi tulee lajin purukaluston ja etupään jyhkeästä olemuksesta, joten en suosittele purukaluston testaamista paljain näpein…

JNi_2013_07_29_IMG_4173