|
|
Vuosi 2011 muistetaan Santahaminassa vuosikymmenten märimpänä vuotena. Kovan lumitalven jälkeen saaren neliökilometrin laajuinen pohjavesiallas, Sahara, oli valmiiksi täynnä. Kesällä harvat, mutta sitäkin rankemmat sateet kaatoivat saareen suuret määrät vettä. Intiaanikesän helteetkään eivät sanottavammin laskeneet pohjavesiä eivätkä haihduttaneet pinta-allikoita. Nyt joulun alla Santahaminan maanpinta suorastaan tihkuu vedestä ja painanteen ovat veden peittämiä. Sateet ovat jatkuneet melko yhtämittaisesti kohta kahden kuukauden ajan.
Santahaminan Sahara soistuu kovaa vauhtia, koska pohjaveden pinta on nousussa. Hietikon alla on liujumaista savea muinaisena merenpohjana. Veden noustessa Saharan pintakerroksen kantavuus heikkenee. Alueen harjoituskäytön kannalta olisikin syytä harkita vanhan pohjavesipumppaamon käyttöönottoa veden pinnan laskemiseksi. Pinnan nousu näkyy jo selvästi Saharan eteläpuolisen suoalueen vesittymisenä.
Kaksi lumitalvea peräkkäin, jossa kumpanakin saaren metsissä ja aukoilla lumihanki kohosi metrin tuntumaan, turvasivat saaren hiiret ja myyrät. Monelle pöllölle talvi oli liian rankka, nälänhätä riivasi. Talven jäljiltä riutuneet lehtopöllöt hiljenivät keväällä, kuolivat tai katosivat saarelta. Myös palokärjille talvessa oli kestämistä. Lumen paksuuntuessa tuli lintujen kaivautua aina syvemmälle ja syvemmälle hevosmuurahaisten perässä. Se näkyi pesinnässä. Ainoastaan yksi palokärkipoikue näki päivänvalon Sandiksessa, keskusampumaradan taustametsän kätköissä. Kevätkesällä valkoselkätikkapareja jännättiin. Kummassa pesintä onnistuu ensimmäisenä Helsingissä, Viikissä vai Santahaminan Saharassa? Viikki voitti.
Kanahaukat onnistuivat lehtopöllöjä paremmin. Kesällä rengastettiin Santahaminan länsirannan lehdosta pirteät kanahaukkasisarukset. Niiden vanhemmat pesivät saarella ensimmäisen kerran kaksi vuotta aikaisemmin Saharan korvessa. Silloin lentoon pääsi yksi poikanen, toisen tappoi pesälle huuhkaja.
Nuolihaukat saivat myös poikueet lentoon Radioniemen ja Kissalammen mäen pesiltä. Kissalammen haukkapari saalisteli Rivieralla ja Radioniemen haukat Likolammella. Molempien pesueiden pääravintona olivat isot sudenkorennot. Rivieralla asusteli kesän tuulihaukkapari kahden lentopoikasen kanssa.
Nisäkkäitä moneen lähtöön
Lumitalvien suurin selviytyjä oli metsäjänis. Nietosten noustessa jänikset ulottuivat lumikenkämäisten jalkojensa ansioista aina ylemmäs ja ylemmäs tavoittaen uusia tuoreita silmuja toisin kuin rusakot, joiden ulottuvilla oleva alati köyhtyvä ateriapöytä oli lähes koko talven samalla korkeudella. Suippojalkaiset rusakotupposivat hangettomaan lumeen. Niiden elämä tuli hyvin vaikeaksi. Monen rusakon elämä päättyi pakolaukan yritykseen upottavassa lumihangessa huuhkajan tai kanahaukan rusennukseen.
Kaksi nuorta hirveä vietti kesäänsä Sandiksessa. Olivat selviytyneet saariston suojaan vaelluksellaan synnyinseuduilleen. Kaverukset olivat kovia uimareita; Isosaaressakin piti käydä kääntymässä. Nyt hirvet ovat palanneet talvilaitumilleen kauas mantereelle.
Syksyn mittaan saarelle saapunut valkohäntäpeura sai marraskuussa seuraukseen metsäkauriin. Asustelevat näin joulun alla liikkumiskieltoalueella, taisteluampumaradan suojassa Kissalammen lehdossa.
Tänä kesänä, toisin kuin edellisenä, ei näätäpoikuetta tavoitettu saarelta. Toki mukavaa oli tavata Etelärannan poukamasta saukkopoikueen jäljet.
Kettuja on edelleen vähän. Kulkukettuja Laajasalosta. Kettukanta ei ole toipunut kymmenen vuoden takaisesta syyhytaudista, kapista. Kettujen paikan ottaneita supikoiria riittää vähän joka nurkkaan. Kanta on hyvin elinvoimainen. Ehkä liiankin vahva. Tarvittaisiin ilveksiä pitämään supit kurissa. Mäyräkanta on säilynyt saarella vahvana. Hämärän- ja yönkulkijoita tavoittaa asuntoalueelta etelärannalle asti. Erityisen suosittuja asuinalueita mäyrille kuitenkin ovat taisteluampumaradan alueet.
Ilahduttavaa oli löytää piisamipoikue Likolammesta. Eipä taida lajia enää juurikaan tavata Helsingistä. Laajemminkin piisamikanta on taantunut koko Suomen alueella. Helsingissä kosteikkojen kuivaaminen ja niiden rauhattomuus ovat osaltaan lisänneet sukupuuton vauhtia.
Kaksi märkää kevättä ovat olleet varsinaista juhlaa Santahaminan lepakoille. Hyttysiä, jotka ovat lepakoiden pääravintoa, on ollut lehdoissa ja kuusikoissa tuskallisen paljon. Saarelta on jo työlään vaikeaa erottaa merkittävimpiä lepakkoalueita, niin paljon niitä on. Ehkä kumminkin lepakoiden esiintymisalueet voisi kiteyttää saaren taisteluampumaradan, Hämylän korven ja Saharan korven kuusikoihin sekä länsirannan lehtoihin, mukaan lukien Likolammen seutu, Hevossalmesta aina Etelärannan Hevoshaanlahteen asti. Saaressa on sadoittainvesisiippoja, viiksisiippoja ja pohjanlepakoita sekä kulttuuriympäristössä harvakseltaan korvayökköjä. Jos jossakin haluaisi käyttää nimitystä Lepakoiden saari, niin Santahamina olisi sellainen.
Santahaminan maisemanhoidon ja maankäytön suunnitelma
Vuoden aikana valmistui Santahaminan maisemanhoidon ja maankäytön suunnitelma. Se kelvannee malliksi muillekin viranomaisille luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamisesta, turvaamisesta, ja jopa lisäämisestä. Ja hyvä niin. Alati kasvavan ihmismassan toiminnan seurauksena Helsingin luonto joutuu ahtaammalle ja ahtaammalle. Se tarvitsee selviytyäkseen ihmistoiminnalta rajattuja alueita. Sarkastista on, että sellaiseksi alueeksi ovat tulleet Santahaminan ampumaratojen suojametsät, vaikeakulkuiset märät lehdot ja korvet sekä varastoalueet.
Edellä kerrottu alue on muuten melko sama kuin vuonna 1920, jolloin laadittiin esitys Santahaminan kansanpuiston perustamisesta. Alueen luontoarvot ovat nykyisinkin hyvin saman oloisia; laajat rantaniityt ja ikivanhat metsät. Samaiset metsät ovat tosin nyt vuosisadan vanhempia, venäläisen sotaväen kaluamat kalliorinteet ovat nyt jäkälikköjen peittämiä, osalla rannoista elää valtaisat kurtturuusupensastot ja Saharan hietikot eivät ole enää suorassa yhteydessä Rivieran hietikoihin.
Seuraavissa artikkeleissa alansa huippuasiantuntija kertovat vuoden 2011 luontohavainnoistaan Santahaminassa.
24.12.2011
Jarmo Nieminen
Santahamina-seura ry
Santahaminan metsien kääpälajistoa selvitettiin syksyllä 2011 usean lajiharrastajan voimin (Kaisa Junninen, Olli Manninen, Risto Mustonen, Timo Nuoranen, Keijo Savola, Olli Turunen ja Birthe Weijola). Selvityskohteina olivat alueelta löytyvät vanhat kalliometsät, lahopuustoiset kuusikot sekä monipuulajiset, pitkään rauhassa kaikelta metsänkäsittelyltä säilyneet lehdot.
Santahaminan alueelta tehtiin syksyllä 20011 havaintoja peräti 87 kääpälajista sekä kymmenestä muusta ekologialtaan kääpiä muistuttavasta harvinaisemmasta orakkaasta tai orvakasta. Havaittu lajilukumäärä kertoo osaltaan alueen monipuolisuudesta. Helsingissä aikaisemmin tehdyissä kääpäselvityksissä vain Meri-Rastilan alueelta on havaittu yhden vuoden selvityksessä tätä enemmän lajeja.
Selvitysten perusteella Santahaminan metsillä on Helsingin oloissa huomattavaa merkitystä etenkin kuusesta ja männystä riippuvaisen vaateliaan lahopuulajiston suojelulle. Lajistoltaan rikkaiksi osoittautuivat myös alueen raita-, koivu-, pihlaja- ja haapalahopuut.
Selvityksissä havaituista lajeista pettukääpä (Antrodia ramentacea) on luokiteltu vaarantuneeksi. Alueellisesti uhanalaisia ovat kuusenkääpä (Phellinus chrysoloma), lumokääpä (Skeletocutis brevispora), pohjanrypykkä(Phlebia centrifuga), ruostekääpä (Phellinus ferrugineofuscus), rustikka (Protomerulius caryae) sekä sirppikääpä(Cinereomyces lenis).
Silmälläpidettävistä lajeista alueelta tehtiin useita havaintoja kittikäävästä (Ceriporiopsis aneirina) ja kaksi havaintoa oranssikäävästä (Hapalopilus aurantiacus). Lisäksi alueelta on aikaisempi havaintokirjokerikäävästä (Ceriporia excelsa). Näiden lisäksi alueelta löydettiin noin neljääkymmentä muuta sellaista lajia, joita voidaan pitää Helsingin alueella luonnonsuojelullisesti arvokkaita kuusi-, mänty- tai lehtimetsiä indikoivina lajeina.
Havaituista lajeista vaateliaimpiin kuuluvat lumokääpä, oranssikääpä, pettukääpä sitruunakääpä ja sirppikääpä. Lisäksi alueelta tehtiin havainto hyvin harvinaisesta orakkaasta (Steccherinum tenuispinum), jolla ei vielä ole suomenkielistä nimeä. Havaituista lajeista sitruunakäävästä ei ole lainkaan aikaisempia havaintoja Helsingistä.
Santahaminan metsien kääpälajisto tunnetaan vielä hyvin puutteellisesti. On selvää, että tarkemmissa ja kattavammissa selvityksissä alueelta löydettäisiin lukuisia sellaisia lajeja, joita ei yhden vuoden selvityksessä havaittu.
Nykyisenkin tiedon perusteella voidaan kuitenkin todeta, että alueen säilyneet vanhat kangas- ja kalliometsät sekä runsaslahopuustoiset lehdot ovat pinta-alansa ja lajistollisen rikkautensa perusteella valtakunnallisesti arvokkaita. Kääpiin liittyvien luontoarvojen puolesta Santahaminan metsä kuuluvat samaan korvaamattomien arvokkaiden metsien sarjaan kuin Meri-Rastilan alue, Haltialan aarnialue ympäristöineen, Kivinokka sekä Mustavuoren lehto.
21.12.2011
Keijo Savola
Suojeluasiantuntija
Suomen luonnonsuojeluliitto
Toimitus: Keijo Savola on luontokartoittaja, joka on 2000-luvulla selvittänyt Uudellamaalla Metsähallitukselle ja kunnille yli 50 metsäalueen kääpälajistoa.
* * *
Likolampi on vesilintuparatiisi. Pesivien vesilintujen tiheys on kaksin–kolminkertainen eteläisen Suomen parhaimpiin lintujärviin verrattuna. Lammen runsaimmat lajit ovat rehevien lintuvesien ehdottomiin arvolajeihin lukeutuva mustakurkku-uikku sekä haapana, tukkasotka ja telkkä. Sinisorsa on runsaslukuinen. Lähes jokavuotisia pesijöitä ovat tavi ja liejukana.
Ei haittaa, vaikka Likolampi on pinta-alaltaan alle kolme hehtaaria eikä sekään että ylirehevän lammen veden laatu on huono, päinvastoin. Veden laadun takaa kahden vuosikymmenen takainen varuskunnan ja asutuksen jätevesikuormitus.
Happikatojen takia järvessä ei ole kaloja. Siksi isoja leviä syöviä vesikirppuja sekä suurempikokoisia pohjaeläimiä ja hyönteistoukkia on tavallista enemmän, suorastaan mahdottoman paljon. Vesikirppujen laidunnus ja Saharan pohjavesien vaikutus pitävät veden kirkkaana ja niinpä vesikasvillisuus on runsas ja monipuolinen.
Lammen suurta tuotantoa hyödyntävät petotasolla kalojen sijasta sudenkorennon ja sukeltajakovakuoriaisten toukat sekä sammakoiden nuoruusvaiheet. Vuosittain nähdään tuhansien suurikokoisten ruskohukankorentojen samanaikainen joukkokuoriutuminen lammella.
Vesilinnuille ja nuolihaukoille tällainen ympäristö on paratiisi. Ruskohukankorentoja ja lampikorentoja on lammen yllä haukoille ylen määrin. Erilaisia hyönteisiä lymyilee kasvillisuuden seassa veden alla ja päällä puolisukeltajasorsien kuten haapanoiden etsittäväksi ja pohjaeläinravintoa käyttävien lajien, kuten telkien ja tukkasotkien sukellettavaksi. Mustakurkku-uikku käyttää ruuakseen selkärangattomia ja ottaa osansa myös lammen runsaasta vesiliskokannasta. Likolampi on tämän vaarantuneeksi luokitellun uikkulajin tärkeimpiä vakiintuneita pesimäpaikkoja Suomessa.
Lammen lintujen pesintä edistää sotilaiden turvaama rauha. Sijaitseehan paikka sotilasalueen sisällä. Pesivä linnusto on tottunut säännönmukaisesti lammen ohi pururadalla juokseviin satoihin sotilaisiin. Myös kanahaukan ja lehtopöllön pesät reitin varrella todistavat samaa pesimärauhaa, maastossa ei liiku arvaamattomia kulkijoita.
Ylenpalttisen runsaasta hyönteistoukkapopulaatiosta aikuistuu valtavat määrät hyönteisiä ja sen voi arvella olevan yksi syy lammen vesisiippojen ja muiden lepakkojen poikkeuksellisen suuriin määriin.
Lintujen lisäksi Likolammen ovat löytäneet tuhannet sammakot. Tavallisten sammakkojen ja vesiliskojen lisäksi, Helsingissä kovaa vauhtia vähenevät, rupikonnat ja viitasammakot ovat saanet Santahaminasta hyvän pesimätukikohdan.
23.12.2011
Ilkka Sammakorpi
Vanhempi tutkija
Suomen ympäristökeskus
Santahaminan perhoslajisto on edustavimmillaan saaren kuivilla hietikko- ja ketoalueilla sekä monipuolisissa metsissä. Alueelta on viimeisen viiden vuoden tutkimuksissa havaittua ainakin 36 Ympäristöministeriön ja Suomen Ympäristökeskuksen julkaiseman Punainen kirja 2010 mukaan uhanalaiseksi luokiteltua lajia, joita ovat muun muassa erittäin uhanalaiset (Endangered EN) ja vaarantuneet (Vulnerable, VU) lajit. Niiden lisäksi on Santahaminassa kymmeniä silmälläpidettäviä lajeja (NT).
Perhosten kannalta Santahamina hakkaa uhanalaisten lajien kannalta mennen tullen kaikki etelärannikon suojelualueet ja varsinkin lajien määrässä pinta-alayksikköä kohden. Siksi biologien silmissä onkin jokseenkin kummallista, että jos näillä perusteilla ei alueen suojelu onnistu, niin mikä sitten suojelee maamme uhanalaista luonto päättäjiltä.
Lajistollisesti Santahaminan hietikkoalueiden veroisia paikkoja löytääkseen joutuu lähtemään idässä aina Haminaan ja Virolahdelle saakka ja lännessä Hankoniemelle. Alueen hietikkoympäristöjen merkitys on paikallisesti erittäin suuri. Uhanalaisia lajeja ovat muun muassa lounaanpeittoyökkönen (Luperina testacea)EN,kallioiskätkökääriäinen (Cochylidia heydeniana) EN, aholattakoi (Agonopterix capreolella) VU jadyyniheinäkoisa (Pediasia fascelinella) VU – kaikkia näitä uhkaa Suomessa ympäristöjen umpeenkasvu ja suurten hietikkoympäristöjen pilkkoutuminen.
Lehtojen ja puistojen vanha sekä lajistollisesti monimuotoinen puusto takaa alueen perhoslajiston huomattavan monimuotoisuuden. Joukossa on monia uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja, kuten vanhojen vaahteroiden rungoilla elävä jäkälämittari (Cleorodes lichenarius) EN, lehmuspikkumittari (Eupithecia egenaria) VU ja hämärien isopuustoisten lehtojen lehtokätkökääriäinen (Gynnidomorpha gilvicomana) VU. Näille lajeille esimerkiksi niin sanottujen metsähoitotöiden ulottaminen esiintymisalueille on kategorinen katastrofi. Moottorisahan kantajalle suosittelisen vähintäänkin monivuotista maastobiologikoulutusta. Esimerkiksi jäkälämittareita ei juuri puistoissa esiinny, vaan lähinnä yksityisillä alueilla, jonne kaupunkien moottorisahamiesten vaikutukset eivät aina ulotu.
Vaeltajien vuosi
Santahaminan perhoslajisto elää vahvasti ajassa. Viime vuodet ovat olleet koko Etelä-Suomessa varsinaista hämmästelyn aikaa perhosharrastajille ja -tutkijoille. Kuluneena vuonna Suomessa rikottiin ensi kertaa 1 800 asteen lämpötilakertymä kasvukauden aikana ja vieläpä reilusti, kun Helsinki-Vantaan lentoasemalla kertyi lämpöä 15.4.–8.11.2011 välisenä jaksona tarkalleen 1 828,8 astetta. Ei tarvitse olla kummoinenkaan fakiiri, että ymmärtää moisella olevan hurja vaikutus lämmöstä riippuvaisille hyönteisille. Moiset kasvukauden lämpökertymät ovat normaaleita vasta tuhat kilometriä etelään Ukrainassa. Vaikka tämän kesän vaikutukset näkyvät paremmin vasta ensi vuonna niin kyllä lämpimien kaakkoiskelien vaikutukset olivat hyvin havaittavissa. Kesäkuussa saaren länsiosan tammilehdosta löytyi vastikään Sipoosta Suomelle uutena löytyneenjäytäjäkoin (Dichomeris derasella) toinen yksilö. Elokuun vaelluksilla saaresta löytyi Kaakkois-Euroopan arojen kasvatti valehietikkokoisa (Etiella zinckenella) sekä useita yksilöitä mustan ja keltaisen kirjavaa kiertoyökköstä, joka ensi kertaa vaelsi lukuisana maahamme.
Kuluneena kesän hienoimpia uusia uhanalaishavaintoja on erittäin uhanalaiseksi luokitellun tulvamittarin(Macaria artesiaria) löytyminen Santahaminasta. Laji on tyypillinen hietikkopohjaisten alueiden tulvivien pajukoiden laji, joka on suuresti vähentynyt maassamme. Suurin osa sen esiintymispaikoista on lähinnä rakennettu, ojitettu tai kasvaneet edellisen myötä umpeen. Toinen mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli kulokoin(Elatobia fuliginosella) löytyminen kahdelta alueelta Santahaminasta. Laji luokitellaan valtakunnallisessa uhanalaisluokituksessa vaarantuneeksi (VU). Kulokoi elää aurinkoisilla paikoilla kasvavien vioittuneiden suurten mäntyjen kuoressa tai sen alla. Turha kai edes korostaa, että lajia oli kyllä odotettu löytyväksi!
Lämpimän ja pitkän syksyn myötä saaressa tavattiin useampia yksilöitä maamme lounaisosan harvinaisia tammimetsien yökköslajeja, kuten vaarantunut tammipiiloyökkönen (Conistra erythrocephala) VU javaaleapuuyökkönen (Lithophane ornitopus) silmälläpidettävä NT, jotka ovat viime aikoina selvästi osoittaneet runsastumisen merkkejä. On mielenkiintoista nähdä löytyykö näitä talvehtivia lajeja keväällä uudelleen, mikä voisi merkitä paikallisen kannan syntymistä Santahaminan alueelle.
23.12.2011
Jaakko Kullberg
Biologi, museomestari
Helsingin yliopisto
Eläintieteellinen museo
Santahaminan hyönteistutkimukset jatkuivat viime kesänäkin, eikä yllätyksiä puuttunut. Varsinainen sensaatio oli kukkakärpäslaji Inkerinmahlasen (Hammerschmidtia ingrica) löytyminen Papinlahden alueelta.
Tutkijan haaviin osui valkovuokon kukalta yksi koiras ja muutamaa päivää myöhemmin kopula vuohenputken lehdeltä. Saarella on säilynyt useita kasvilajeja, jotka ovat venäläismiehityksen aikaisia peruja 1809–1917 luvulta. Miehitysjoukkoja tuli aina Amurin alueelta asti. Nyt löydetty kukkakärpäslaji kuuluu ilmeisesti myös näihin ns. venäläistulokkaisiin, jonka kanta on sinnitellyt sotilassaarella meidän päiviimme asti eikä ole sieltä lähtenyt leviämään muualle Suomeen. Laji on aikoinaan kuvattu tieteelle uutena Inkerinmaalta. Muualta Euroopasta sitä ei ole myöhemmin löytynyt. Pääasiallinen levinneisyysalue ulottuu Siperian Altaivuoristosta Venäjän Kaukoitään aina Tyynenmeren rannikolle asti. Kaikkialla se on kuitenkin hyvin harvinainen. Lajin toukka elää isojen vanhojen haapojen mahlavuotokohdissa.
Toinen toukkana vanhoilla lahovikaisilla lehtipuilla elävä kukkakärpäslaji mehiläispuuhari (Brachypalpus laphriformis) löytyi myös Papinlahden alueelta. Se on viimeisimmässä uhanalaistarkastelussa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja voimakkaasti taantuneeksi lajiksi.
Tutkija havaitsi myös muutamia harvinaisia petopistiäis- ja erakkoampiaislajeja, jotka ovat kolopesijöitä eli pesivät vanhojen hieman lahovikaisten puiden koloissa.
Vanhat metsät tarjoavat suotuisat elinmahdollisuudet lukuisille harvinaisille hyönteisille. Onneksi Santahaminassa on näitä vanhoja metsäalueita säilynyt eikä niitä ole hakattu köyhiksi talousmetsiksi.
19.12.2011
Sakari Kerppola
Kukkakärpästutkija
Helsingin kaupunginhallituksen kokouksessa 27.6.2011 on päätettävänä Santahaminan tiestön nimeäminen. Asia on valmisteltu Santahamina-seuran ja Kaartin jääkärirykmentin yhteishankkeena. Nimet pohjautuvat saaren historiaan ja vakiintuneisiin alueiden nimiin.
Saaren tiestöä on yritetty nimetä edellisinä vuosikymmeninä lukuisia kertoja. Nyt asukkaiden ja rykmentin kiinteä yhteistyö johti yhteiseen esitykseen nimiksi. Santahamina-seura ry kiittää nykyisiä ja vanhoja santahaminalaisia hyvistä nimiesityksistä ja Kaartin jääkärirykmentin huoltopäällikköä, majuri Risto Määttää sekä Helsingin kaupungin nimistötoimikuntaa hyvästä ja tuloksellisesta yhteistyöstä.
Seuraavissa kuvissa on nimistön perustelut.
Santahamina-seura ry
PS. Betlehemintien osalta Santahamina-seura esittää vielä perusteluiden tarkentamista. Juutalaisasutuksesta kyseisessä rakennuksessa ei ole kirjattua eikä muistitietoa. Talo rakennettiin 1900-luvun alussa Eteläkärjen tykkipatterin vartioasarmiksiksi. Siinä käytössä rakennus oli ensimmäiseen maailmansotaan asti. Suomalaisten asuttaessa saaren syksystä 1918 alkaen rakennus oli asutuskäytössä. 1920-luvulla niin kuin nytkin rakennusta kutsuttiin Betlehemiksi. (J Nieminen)
PS. Kaupunginhallitus hyväksyi nimistön esityksen mukaisesti kokouksessaan 27.6.2011. Jarmo Nieminen.
|
|
