Santahamina

Santahaminan luonto

Uudenmaan alue oli vuosituhansia sitten Litorina-meren peitossa. Mannerjään väistyttyä maa hiljalleen kohosi ja merestä ilmestyi näkyviin kallioluotoja ja kareja. Santahaminan saaren korkeimmat huiput- nykyiset Tutkamäki, Vesitorninmäki – kohosivat meren pinnan yläpuolelle noin 2.500 e.Kr. Saaren eteläosat olivat nousseet laajemmin merestä kivikauden loppupuolella. Pronssikaudella 1.500-500 e.Kr näkyviin oli noussut myös saaren itäosat. Saaren keskiosa paljastui merestä ajanlaskumme alkupuolella. Viikinkiaikoina saari oli pitkulainen, yhtämittainen, soraharjuselänne Hevossalmesta Eteläkärjen kalliolle. Saari sijaitsi niin kuin nytkin Vantaajoen valuma-alueen jatkeena avomeren reunalla.Santahamina on kooltaan noin 3,9 neliökilometriä, tarkemmin 388 hehtaaria. Saarella on rantaviivaa yhteensä noin 14 kilometriä. Kallioperältään saaren eteläosa on graniittia. Pohjoisosassa ongeologisena erikoisuutena granaatti- ja kordieettigneissiä. Lisäksi saarella on harvinaisia, kaukaa kulkeutuneiden kivilajien lohkareita.Santahamina on tyypillinen jääkauden jälkeen merestä noussut saari. Vesi on huuhtonut ja kasannut irtaimet maalajit kallioiden rinteille ja kallioiden reunustamaan saaren keskuspainanteeseen, Saharaan.

Santahaminan eteläosassa on jylhiä kallioita,kun taas pohjoisosa on sitä laakeampaa. Saaren keskiosa ja lukuisat kallioiden väliset lahdenpoukamat ovat hiekan peittämiä, mistä Santahaminan nimen alkuosa on peräisin. Santahaminassa on niemiä ja sen läheisyydessä joukko saaria, jotka maajää on muotoillut valaanselkämäisiksi. Maan kohoaminen on selvimmin näkyvissä saaren itäosassa, joka vielä viime vuosisadan lopulla oli oma saarensa-Storholmen eli Santahaminan Isosaari. Kattsundet -niminen salmi erotti sen Santahaminasta. Kissalampi onkin vesilain määritelmän mukaisesti kluuvijärvi. Järvi on syntynyt maankohoamisen seurauksena ja järvellä on yhteys mereen vain tavallista korkeamman merenpinnan aikana.

Kissalammen alueella viihtyvät myös lukuisat lepakkolajit kuten pohjanlepakko, vesisiippa ja viiksisiipat. Lepakkokoloniat lepäävät päivisin mm. lammenpohjoisrannalla olevassa yli 100-vuotta vanhassa venäläisten rakentamassa satametrisessä varastossa. Kissalammen vesijättömailla on viihtyneet hirviemo vasoineen jo useana peräkkäisenä kesänä kuten kaulus- ja harmaahaikaratkin. Lammen rantoja reunustavat tiheät harmaaleppä- ja tervaleppälehdot. Ristisorsa- ja mustakurkku-uikut pesivät lammella kuten Santahaminan toisella lammella Likolammella. Kissalammen eteläranta on yhteydessä Rivieran hietikoihin. Kissalammen alue on yksi Helsingin merkittävimmistä lepakkoalueista. Vuonna 2003 Helsingin ympäristöviraston lepakkotutkimuksessa Kissalammen, siihen nojaavan merenrannan ja Hämylänniemen alue luokiteltiin I luokan alueeksi. Suojelumääräykset ovat kuten liito-oravametsässä.

Saarella on kolme pienehköä suoaluetta Kissalammen länsipuolella, taisteluampumaradan länsiosassa ja Saharan eteläpuolella. Mäntyvoittoinen sekametsä ulottuu lähelle rantaa, jossa on runsaasti tervaleppiä ja siellä täällä joku riippakoivu. Tuulisilla paikoilla kasvavien ikimäntyjen latvukset ovat muotoutuneet toispuoleisiksi vallitsevien lounaistuulien vaikutuksesta.

Erikoisenpiirteen Santahaminan puustoon antavat Likolammen eteläpuoleiset istutukset. Metsänhoitaja Lindholmin johdolla istutettiin alueelle 1950-luvulla yli tuhat taimea, muunmuassa hybridihaapaa, tammea, saarnea ja vaahteraa. Metsänhoitaja Siirala puolestaan toteutti laajahkoja istutuksia samoille alueille vuosina 1964-65. Vajaan metrin mittaisena istutetut siperianpihtat, harmaapihtat, douglaskuuset ja muut jalokuuset, siperianuijat sekä siperian ja eurooppalaiset lehtikuuset ovat kasvaneet puolen vuosisadan aikana komeaan kokoonsa. Merkittävä osa näistä istutuksista sijaitsee Santahaminan keskiaikaisen kylän silloisilla pelloilla.

Santahaminan vesilintukanta on runsas. Saaren eteläkärki on suosittu lintujen muutontarkkailupaikka. Suomenlahden pohjoisrannikkoa seuraileva muuttoreitti kulkee Santahaminan tuntumassa.Tavallisimpia muuttoaikana tavattavia lintulajeja ovat uikut, hanhet,haukat, pöllöt, joutsenet ja sorsat.

Suojaisat lammet ja matalat merenlahdet ovat kahlaaja- ja sorsalintujen suosimia alueita. Lajistoon kuuluvat myös kala- ja lapintiira, karikukko ja punajalkaviklo. Rakennusten pihapiirissä asustaa fasaaneja ja saaren kilpikaarnaiset männyt tarjoavat ravintoa palokärjille, käpytikoille, pikkutikoille ja käpylinnuille.Vuosituhannen vaihteen tulokkaina on saarelle muodostunut pysyvä harmaahaikarapopulaatio. Myös kaulushaikaroita kuullaan puhaltelemassa keväisin soidin huutojaan Santahaminan Rivieran ruovikoissa. Jokapäiväisinä kesävieraina ovat myös kyhmyjoutsenet ja valkoposkihanhet untuvikkoineen.

Santahaminan Rivieran eli Suurlahden lietteet ja hietikot tarjoavat hyvät levähdys-ja ruokailupaikat arktisille kahlaajille muuton aikana. Riviera on Hankoniemen jälkeen toinen ja viimeinen laaja hietikkoalue, joka antaa riittävän suojan ja ravinnon arktisille keväisille mutta myös syksyisille muuttomatkallaan oleville kahlaajille.

Saarelle on on jäniksiä, rusakkoja,villiminkkejä, mäyriä, supikoiria, siilejä,kettuja ja oravia. Viime vuosina on vakituisiksi kesäasukkaiksi saarelle uineet valkohäntäpeurat ja erityisesti hirvet vasoineen. Onpa Santahaminassa joskus tavattu metsäkauriita, kuusipeuroja ja villisikojakin.