Talvilintulaskenta 4.1.2026
5.1.2026
Santahaminan talvilintulaskenta sunnuntaina 4.1.
Talvilintulaskennan vuodenvaihteen kierros laskettiin vaihteeksi todella talvisissa olosuhteissa: pakkasta -12 ja ajoittainen ohut lumisade, mikä heikensi näkyvyyden merelle 1-2 kilometriin. Lunta oli maassa vielä vain nimeksi, joten esim. mustarastaita löytyi metsästä pöyhimässä kariketta.
Havaitsimme 13,4 km reitillä 29 lintulajia, mikä olosuhteisiin nähden oli kelpo tulos. Viimeisen kymmenen vuoden lajikeskiarvo vuodenvaihteen laskennassa on ollut 34 (alin 27, ennätys 47 viime vuodenvaihteen laskennassa).
Reitin kymmenen ensimmäisen vuoden (talvi 1956/57 – 65/66) lajikeskiarvo on 19,5 lintulajia. 70 vuodessa Santahaminan talvilinnusto on siis monipuolistunut keskimäärin yli kymmenellä lintulajilla. Tämä johtuu talvien yleisestä leudontumisesta ilmastonmuutoksen seurauksena. Ennen hyvin harvinaiset talvehtijat ovat nykyään säännöllisiä vieraita Santahaminassa. Harvinaisista talvehtijoista reitille osui nyt esimerkiksi kolme punarintaa (ennätys) ja peukaloinen.
Kierroksen parhaaksi havainnoksi nousi koskikara, jonka näimme Hintholman rannassa ruokailemassa. Tämä on talvesta 1956 lähtien ilmeisesti ensimmäinen koskikara Santahaminassa nimenomaan tammikuussa. Kissalammen ruovikossa äänteli kaksi viiksitimalia. Tämä on kokonaan uusi laji vuodenvaihteen laskennalle. Ilahduttavaa oli myös esim. valkoselkätikan osuminen laskentareitille.
Tringan talvilintulaskijaryhmä Jarmo (73v), Paul (68v), Taavi (67v) ja Hannu (61v)
Paul Segersvärd
